Pihacup säännöt
PihaCup on epävirallinen agilityosakilpailusarja, joka pidetään lägiläisen pihalla tai muulla lägiläisen käytössä olevalla kentällä.
Ilmoittautuminen ja osanotto
Osakilpailuun voi ilmoittautua paikan päällä 15 minuuttia ennen kisaa. Osallistumisoikeus on kaikilla Lägin jäsenillä. Hinta pidetään pienenä ja esimerkiksi vuonna 2005 se oli 2 euroa/koirakko. Pihan väki saa kilpailla ilmaiseksi.
Tuomarointi, ihanneajat, radat, esteet
Pihan omistaja laatii ja rakentaa kilpailijoiden radan valmiiksi sekä määrittelee ihanneajan 3-luokkalaisille, 2-luokkalaisten ihanneaika on 5 sekuntia tätä aikaa pidempi, 1-luokkalaisten (tai kisaamattomien) puolestaan 10 sekuntia pidempi.
Lisäksi pihan omistaja laatii mölliradan kaavion (ei keinua, keppejä eikä rengasta) sekä määrittelee ihanneajan mölleille. Möllirata rakennetaan porukalla kisaradan jälkeen. Möllirata voi olla myös ensin, mikäli se on järkevämpää.
Ajanottajiksi valitaan kaksi (tai yksi) luotettavaa henkilöä.
Mikäli pihalla ei ole kaikkien säkäluokkien A-mahdollisuutta, käytetään kaikille säkäluokille sitä A-estettä, mikä paikalla on.
Hypyt pyritään saamaan sääntöjen mukaisiin korkeuksiin.
Paikalla kollektiivituomarointi, jopa huutoäänestys. Mikäli epäselvää ratavirheiden määrästä, niin sihteeri viimekädessä ratkaisee, mitä hän merkitsee kisalappuun.
Sihteeri valitaan paikan päällä demokraattisesti, mieluimmin niin, ettei hän kisaa itse ko. luokassa. Mukavinta tietenkin olisi, jos tuomarina toimisi joku, joka kertoo mitä virheitä on tapahtunut.
Sarjat
PihaCupissa koirakot jaetaan sarjoihin tason (kilpaileva/mölli) ja koon (mini/midi/maxi) mukaan.
Kilpailevat
Aikatasoituskilpailu kaikille luokille. Aikatasoitusta annetaan sen mukaan, missä luokassa koira kisaa. Jaetaan kokoluokkiin: maxi, medi ja mini.
Kilpailu on avoin kaikille 18 kk täyttäneille koirille. Tunnistusmerkintöjä emme vaadi. HUOM! Voit osallistua sarjaan vaikka et olisi kilpaillut vielä, mutta tunnet paremmin kuuluvasi kilpailijoihin kuin mölleihin.
Möllit
Myös möllit kilpailevat kokoluokkiin jaettuina: maxi, medi ja mini.
Kilpailu on avoin kaikille koirille, jotka eivät ole kilpailleet virallisissa kilpailuissa. HUOM! Jos osallistut kilpaileviin, et voi osallistua myös mölleihin samalla koiralla.
Möllien erikoissääntöjä
- Mölliluokan radalta puuttuvat keinu, pujottelu ja rengas
- Makupalojen käyttö sallittu (+ 10 vp)
- Pannan/valjaiden päällä pito sallittu (+ 10 vp)
- Hihnan käyttö sallittu (+20 vp)
- Ketään ei hylätä: normaalisti hylkyyn johtava muu kuin em. erikseen pisteytetty virhe + 20 vp
- Radalla on väljähkö ihanneaika
- Mölli radalla ei ole keinua, keppejä eikä rengasta
Osakilpailussa jaettavat pisteet
Jokaisesta osakilpailusta pisteitä jaetaan seuraavasti:
1. Sijasta 6 pistettä, toisesta 5, kolmannesta 4, neljännestä 3, viidennestä 2 ja kuudennesta yhden pisteen.

PihaCupin loppupisteiden laskeminen
PihaCupissa kilpailevien koirien loppupisteisiin lasketaan kolmen parhaan osakilpailun pisteet
Tasapisteissä sijoitukset ratkaisee osakilpailuvoittejen lukumäärä ja jos parempaa ei löydy, niin viimeisessä kisassa suoritettava uusinta. Pisteitä kerätään siinä luokassa, missä kisaa ensimmäisen kilpailun (esim. virallisiin kilpailuihin cupin alun jälkeen sännännyt ja sittemmin mediksi mitattu, mutta cupin mini möllinä aloittanut, ja vaikkapa vielä luokkanousija, kisaa koko cupin loppuun aloittamassaan luokassa -- esimerkkitapauksessa mini mölleissä).
Palkinnot
Jokaisen osakilpailun kolme parasta palkitaan yllätyspalkinnoin joka luokassa. Lisäksi kokonaiskilpailun voittajat saavat lisää yllätyspalkintoja.
Palkintojen jako ja jälkipelit
Palkinnot jaetaan vasta kun kaikki kilpailijat ovat suorittaneet radan.
Jälkipelejä saa suorittaa paikan päällä pihan omistajan laatiman aikataulun ja järjestyssääntöjen mukaan.
Mikäli joku kilapailijoista ei noudata annettuja poistumisaikoja tai järjestyssääntöjä, hänet suljetaan cupista jäljelle jäävien kisojen osalta. Poistumisaika ei koske pihan omaa väkeä.
