Lägin treenisäännöt
(Päivitetty 4/2023)
Olen tutustunut treenipaikan (Lägi-areena ja Lempolan ulkokenttä) sääntöihin ja toimintaohjeisiin. Sitoudun noudattamaan niitä.
En syötä koiraani ennen treenejä ja ulkoilutan koiran hyvin ennen halliin tuloa.
Olen ajoissa paikalla ennen treenien alkua, jotta ehdin lämmittelemään koiran ja itseni ennen treenien alkua.
Osallistun radan/harjoituksen rakenteluun ilman eri kehoitusta.
Kuuntelen kouluttajan ohjeita harjoitukseen liittyen. Kerron kouluttajalle toiveistani.
Varaan tarpeeksi palkkioita koiralleni (leluja, nameja tms.)
Väkivalta tai koiran pelottelu eivät kuulu koulutusmenetelmiini. Palkitsen koiraani parhaalla mahdollisella tavalla oppimisen nopeuttamiseksi.
Annan treenirauhan kanssatreenaajille.
Siivoan omat jälkeni.
Palautan lainaamani /tavarat niille kuuluvan paikkaan.
Pyrin seuraamaan muiden koirakoiden treenaamista mahdollisimman paljon. Jos joudun poistumaan ennen treenien loppumista, keskustelen asiasta kouluttajan sekä muiden treenaajien kanssa.
Kunnioitan kanssatreenaajia.
Jäähdyttelen koiraani treenien jälkeen
Treeneihin liittyvissä ongelmatilanteissa olen velvollinen viemään asian eteenpäin esim. koulutustoimikunnalle tai hallitukselle asian selvittämiseksi.
Yhteystiedot:
Koulutustoimikunta: koulutustoimikunta@lagi.fi
Länsi-Uudenmaan agilityharrastajat ry - hallitus: hallitus@lagi.fi
Lataa Lägin treenisäännöt.pdf versio tästä!